Tuotteet
Soittolistajärjestelmämme kehittyy: näin se vaikuttaa artisteihin ja heidän tiimeihinsä
Räätälöimme nyt osan soittolistoista kuuntelijan musiikkimaun perusteella. Se tarkoittaa, että musiikilla on nyt paremmat mahdollisuudet päästä juuri oikeiden kuuntelijoiden kuultavaksi.
Toimittajatiimimme kokoaa tuhansia soittolistoja, ja lukematon määrä kuuntelijoita valitsee niitä kuunneltavaksi päivän askareiden taustalle esimerkiksi treenatessaan, opiskellessaan tai laittaessaan ruokaa. Musiikkimaut poikkeavat kuitenkin toisistaan, eikä jonkun suosikkisuihkulaulu ole välttämättä lainkaan muiden mieleen. (Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitamme.) Olemmekin elävöittäneet soittolistajärjestelmäämme, jotta jokaiselle kuuntelijalle löytyisi sopivaa kuunneltavaa joka lähtöön. Tässä kerromme tarkemmin, miten kaikki toimii.
Osa soittolistoista räätälöidään nyt erikseen kullekin kuuntelijalle hänen musiikkimakunsa perusteella. Tämä tarkoittaa, että nämä soittolistat ovat jokaisen kuuntelijan kohdalla erilaisia.
Artistien ja heidän tiimiensä kannalta tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että kaikella musiikilla on paremmat mahdollisuudet päästä juuri oikeiden kuuntelijoiden kuultavaksi. Kun testasimme uutta järjestelmää pienellä kuuntelijajoukolla, havaitsimme, että kuuntelua jatkettiin pitempään huomattavasti todennäköisemmin kuin aiemmin. Lisäksi räätälöidyille toimitetuille soittolistoille pääsi 30 % aiempaa enemmän artisteja, ja kuuntelijoiden löytämien uusien kappaleiden määrä kasvoi 35 %.
Havaitsimme, että kun kuuntelijat löysivät kappaleen räätälöidyltä toimitetulta soittolistalta, kappaleen toistuvaan kuunteluun lisänneiden kuuntelijoiden määrä kasvoi 80 %. Kuuntelijoiden tallentamien kappaleiden määrä kasvoi keskimäärin 66 %, mikä on varmasti hyvä uutinen artistien kannalta.
Eikä siinä vielä kaikki. Kun lisäämme kappaleen manuaalisesti tällaiselle soittolistalle, se ei välttämättä näy jokaisen kuuntelijan räätälöidyssä versiossa. Siksi luomme tästä päivästä lähtien näille soittolistoille yksilöllisiä linkkejä, joita artistit voivat jakaa Spotify for Artistsin ja Spotify Analyticsin kautta. Kaikki artistin jakamaa yksilöllistä linkkiä napsauttaneet näkevät soittolistasta räätälöidyn version, jonka kärjessä on artistin oma kappale. (Tavallisten ei-räätälöityjen toimitettujen soittolistojen kohdalla artistit voivat jatkaa julkisten linkkien käyttöä vanhaan tuttuun tapaan.)
Kun lisäämme kappaleita tällaisille soittolistoille, lähetämme artistille ja hänen tiimilleen sähköposti-ilmoituksen, jotta he voivat jakaa uutisen faneille.
Spotify for Artists auttaa sinua kasvattamaan fanikuntaasi, jotta voit saavuttaa tavoitteesi.