Showcase-kampanjan aloittaminen: kampanjatyökalulla huomiota musiikillesi Koti-osiossa
Showcase on uusin työkalumme, ja se on tarkoitettu musiikin mainostamiseen. Sen avulla voit mainostaa haluamaasi julkaisua milloin tahansa juuri niille kuuntelijoille, jotka haluat tavoittaa – suoraan Spotifyn Koti-osiossa.
Me Spotify for Artistsilla kehitämme työkaluja, jotka auttavat artisteja ja heidän tiimejään mainostamaan musiikkia suoraan siellä, missä sitä striimataan. Nyt Marquee johdattaa kuuntelijat uuteen julkaisuusi heti, kun sovellus avataan. Tarjoaminen soittolistoille puolestaan tuo julkaisemattoman musiikkisi Spotifyn musiikkitoimittajien eteen mahdollista Editorial-soittolistoille lisäämistä varten.
Artistit ja heidän tiiminsä haluavat kuitenkin entistä enemmän joustavuutta oikean musiikin tuomiseen oikeille faneille oikeaan aikaan, olipa kyseessä uusien kuuntelijoiden tavoittaminen trendaavalla kappaleella, superkuuntelijoiden aktivoiminen vuosipäiväalbumilla tai aiemmin aktiivisten kuuntelijoiden muistuttaminen kiertueestasi.
Katalogimusiikin suosion kasvaessa on myös yhä tärkeämpää elvyttää teoskokoelmaasi, koska se on tärkeä osa fanikuntasi kehittämistä ja ylläpitämistä. Vuodesta 2020 vuoteen 2022 katalogikappaleiden (yli 18 kuukautta vanhat) edustama osuus Maailman kuunnelluimmat biisit ‑viikkolistassa kasvoi 155 %. Myös uusien julkaisujen mainostaminen on edelleen kriittisen tärkeää, mutta ei vain julkaisuhetkellä: keskimäärin 75 % julkaisun ensimmäisen vuoden striimauksista tapahtuu ensimmäisen kuukauden jälkeen.
Siksi kehitimme Showcasen, uuden kampanjatyökalun, joka antaa artisteille ja heidän tiimeilleen entistä enemmän mahdollisuuksia saada uudet julkaisut ja katalogikappaleet oikeiden kuuntelijoiden eteen juuri silloin kun se on tärkeää. Showcasen avulla pääset kehittämään fanikuntaasi tavoilla, jotka eivät ole koskaan ennen olleet mahdollisia: antamalla musiikkisi kuulua Koti-osiossa.
Mikä Showcase on ja miten se toimii?
Showcase on sponsoroitu suositus, joka auttaa sinua jakamaan musiikkiasi milloin tahansa todennäköisille kuuntelijoille Spotifyssa – olipa kyseessä sitten uusin julkaisusi, katalogisi tuntemattomin helmi tai mikä tahansa siltä väliltä. Showcase näkyy mobiililaitteessa bannerina Spotifyn Koti-osion yläosassa – Spotifyn vierailluimmassa paikassa, jonne miljoonat kuuntelijat tulevat päättämään, mitä kuunnella, mikä johtaa miljardeihin striimauksiin joka päivä. Lisäksi käyttäjät, jotka näkevät Showcasen, striimaavat mainostettua julkaisua keskimäärin 6 kertaa muita todennäköisemmin.
Showcase antaa artisteille ja heidän tiimeilleen myös mahdollisuuden luoda useita kampanjoita samalle julkaisulle. Työkalun avulla voit esimerkiksi nostaa esiin singlen, EP:n tai albumin useilla kampanjoilla ja saavuttaa erilaisia tavoitteita. Kampanjat voi kohdentaa eri markkinoille tai kuuntelijasegmenteille.
Alla on muutamia muita esimerkkejä siitä, miten Showcase antaa sinulle mahdollisuuden kehittää yleisöäsi uusilla ja merkityksellisillä tavoilla:
- Fanien innostaminen vanhalla suosikilla, jotta saat aikaan jännitystä tulevaa julkaisua varten
- Kausihittien tuominen uusien kuuntelijoiden eteen ajankohtaan sopivalla hetkellä
- Kuuntelijoiden uudelleenaktivointi uudella julkaisulla, kun et ole tavoittanut heitä hetkeen
Tavoitteestasi riippumatta Showcase on työkalu, joka auttaa rakentamaan yleisöäsi hetkinä, jotka tukevat parhaiten musiikkiasi ja uraasi.
Milloin on paras hetki mainostaa musiikkiani?
Showcasella voit mainostaa musiikkiasi milloin tahansa, joten koskaan ei ole liian myöhäistä nostaa julkaisusi esiin Koti-osiossa. Voit myös lisätä otsikon ja antaa sillä kuuntelijalle hyödyllistä tietoa mainostamastasi musiikista. Tässä on muutamia esimerkkejä otsikoista ja niiden käytöstä:
Julkaisu tulossa
Hyödynnä julkaisua edeltävä innostus mainostamalla vanhaa musiikkiasi tällä otsikolla. Se voi auttaa valmistelemaan yleisöäsi ja tiedottaa samalla, että kuuntelijoiden kannattaa pitää silmät auki uuden musiikkisi varalta.
Uutta musiikkia
Käytä tätä otsikkoa, kun haluat saada huomiota julkaistessasi uutta musiikkia. Voit myös käyttää Marqueeta Showcasen rinnalla uudelle julkaisulle tai käyttää kumpaa tahansa työkalua yksinään.
Julkaistu äskettäin
Kun julkaisuhetken innostus on laantunut, voit käyttää tätä otsikkoa mainoskampanjan pidentämiseen ja pitää uusimman musiikkisi mahdollisten fanien mielessä.
Kiertueella
Haluatko luoda innostusta uudelle kiertueelle ja auttaa herättämään kiinnostusta lippuihin artistiprofiilissa ja Nyt soi -näkymässä? Tämän vaihtoehdon avulla voit aktivoida kuuntelijoita ennen kuin he näkevät sinut keikalla.
Julkaisun vuosipäivä
Juhlista tällä otsikolla yhden ajattoman julkaisusi vuosipäivää ja anna kuuntelijoille syy hypätä takaisin mukaan.
Uudessa suosiossa
On jännittävää nähdä musiikkisi trendaavan, ja tämän vaihtoehdon avulla voit tarttua hetkeen ja lisätä vauhtia tuodaksesi uusia kuuntelijoita musiikkisi pariin.
Vuodenajan soundeja
Tämä on loistava tapa mainostaa kausikappaletta juhlapyhien tai tietyn vuodenajan aikaan. Karmiva kappale, joulun suosikki tai uusi rakkauslaulu valmiina ystävänpäivään – nämä kaikki sopivat kausikappaleiksi.
Tärkeintä on, että sinulla on vapaus valita otsikko (ja hetki), jolla on eniten merkitystä musiikillesi.
Kenet voin tavoittaa Showcasen avulla?
Showcasen avulla voit tavoittaa kuuntelijoita yli 30 markkina-alueella, mikä auttaa sinua kehittämään maailmanlaajuista fanikuntaa. Oletuksena kampanjat tavoittavat kuuntelijoita, jotka todennäköisimmin striimaavat julkaisuasi – mukaan lukien kuuntelijoita, jotka ovat striimanneet musiikkiasi aiemmin, ja muita, joille musiikkisi on uutta. Voit myös valita kohderyhmäksi yleisösi tietyt segmentit todellisen striimauskäyttäytymisen perusteella:
Aktiivinen yleisö
Nämä ovat arvokkaita kuuntelijoita, jotka ovat striimanneet musiikkiasi tarkoituksella 28 viime päivän aikana aktiivisista lähteistä, kuten artistiprofiilistasi, albumistasi ja julkaisusivuiltasi sekä omista kirjastoistaan ja soittolistoistaan. Aktiiviseen yleisöön sisältyy kolme segmenttiä:
Superkuuntelijat: Kaikkein omistautuneimmat aktiiviset kuuntelijasi 28 viime päivältä. He myös jatkavat striimausta todennäköisimmin.
Keskitason kuuntelijat: Aktiiviset kuuntelijat, jotka ovat striimanneet musiikkiasi tarkoituksellisesti useita kertoja 28 viime päivän aikana ja joista voi edelleen tulla superkuuntelijoita.
Satunnaiset kuuntelijat: Aktiiviset kuuntelijat, jotka ovat striimanneet musiikkiasi tarkoituksellisesti kerran tai muutaman kerran 28 viime päivän aikana ja joista voi tulla keskitason kuuntelijoita.
Aiemmin aktiivinen yleisö
Kuuntelijat, jotka kuuluivat ennen aktiiviseen yleisöösi, mutta jotka eivät ole striimanneet musiikkiasi tarkoituksella vähintään 28 päivään. He saattavat edelleen striimata musiikkiasi ohjelmoiduista lähteistä.
Ohjelmoitu yleisö
Kuuntelijat, jotka ovat striimanneet musiikkiasi vain ohjelmoiduista lähteistä, kuten Editorial-soittolistoilta, Viikon suositukset ‑soittolistalta, radiosta ja autoplaysta tai muiden kuuntelijoiden soittolistoilta, ainakin kerran kahden viime vuoden aikana.
Mahdollinen yleisö
Kuuntelijat, jotka eivät tällä hetkellä kuulu yleisösi kokonaismäärään. Kuuntelutapojensa perusteella he saattavat striimata mainostettua julkaisuasi.
Miten Showcase-raportointi toimii?
24 tuntia kampanjan aloituksen jälkeen pääset tarkastelemaan yksityiskohtaisia tietoja, joista näet, kuinka kampanjasi vaikutti fanien aktiivisuuteen mainostamasi julkaisun sekä muun katalogisi kanssa.
Kerroimme jo siitä, kuinka Showcasen näkevät kuuntelijat striimaavat mainostettua julkaisua kuusi kertaa muita todennäköisemmin, mutta vaikutukset näkyvät jopa ensikuuntelun jälkeen. Raportointimittarimme mittaavat, kuinka kampanjasi kasvattaa yleisöäsi ja kehittää fanikuntaasi ajan myötä. Kuuluipa markkinointitavoitteisiisi sitten yleisön aktiivisuus, uudelleenaktivointi tai kasvu, Showcase mittaa näiden tavoitteiden onnistumista seuraamalla, miten kampanjat kasvattivat tehostettujen, uudelleenaktivoitujen ja uusien aktiivisten kuuntelijoidesi joukkoa.
Kunkin mittarin sisältö eritellään alla tarkemmin.
Tehostetut kuuntelijat: Aktiivisen yleisösi kuuntelijat, jotka striimasivat mainostettua julkaisuasi ensimmäistä kertaa tarkoituksella kampanjan näkemisen jälkeen.
Uudelleen aktivoidut kuuntelijat: Kuuntelijat, jotka palasivat aktiiviseen yleisöösi striimattuaan mainostettua julkaisuasi tarkoituksella.
Uudet aktiiviset kuuntelijat: Kuuntelijat, jotka liittyivät aktiiviseen yleisöösi ensimmäistä kertaa striimaamalla mainostettua julkaisuasi tarkoituksella. Tämä sisältää myös uudet kuuntelijat, jotka eivät olleet striimanneet musiikkiasi missään kahden viime vuoden aikana.
Lopuksi Showcase-raportointi voi auttaa ymmärtämään, miten kuuntelijat ehkä aikovat striimata musiikkiasi pitkällä aikavälillä. Raportoinnissa korostetaan tallennusten, soittolistoille lisäysten ja aikomusasteen kaltaisia mittareita. Tutkimuksemme osoittavat, että tallennukset ja lisäykset soittolistalle johtavat artistin striimauksen 2,5-kertaiseen kasvuun kuudessa kuukaudessa.
Kuinka asetan kampanjalle budjetin?
Showcase-kampanjoiden budjetit alkavat sadasta dollarista, kun kampanjat varataan Spotify for Artistsissa. Kampanjat jatkuvat budjetin loppumiseen asti tai 14 vuorokautta kampanjan alkamisesta sen mukaan, kumpi tapahtuu ensin. Koska Showcase hinnoitellaan yhden klikkauksen hinnan (CPC) perusteella, ja klikkauksen hinta alkaa 0,40 dollarista, budjettia kuluu vain silloin, kun käyttäjät napsauttavat Showcasea.
Jotta saat rahoillesi eniten vastinetta, Showcase suodattaa pois käyttäjät, jotka ovat jo striimanneet mainostettavaa julkaisuasi tarkoituksella 21 viime päivän aikana. Tavoitat siis kampanjan aikana vain henkilöitä, jotka eivät ole vielä kuunnelleet julkaisua aktiivisesti.
Miten aloitan Showcase‑kampanjan?
Showcasen käyttöoikeuden saamiseksi artistilla on oltava vähintään 1 000 striimausta 28 viime päivän ajalta vähintään yhdeltä käytettävissä olevista kohdemarkkinoista. Lisäksi artistitiimin laskutusmaan on oltava markkina-alueella, jolla Showcasen voi tilata.
Jos täytät nämä vaatimukset, pyydä tiimisi järjestelmänvalvojaa varaamaan kampanja näiden ohjeiden mukaan:
- Kirjaudu sisään Spotify for Artistsin ohjauspaneeliin tietokoneella ja siirry Kampanjat-välilehdelle.
- Etsi Showcase-välilehti.
- Valitse ehdot täyttävä julkaisu.
- Noudata kampanjan luomisohjeita, jotta pääset vauhtiin.
Laajennamme tulevien kuukausien aikana käyttömahdollisuutta useammille artisteille ympäri maailmaa. Kerromme asiasta innolla lisää uutisia, jotta sinä voit tuoda oman strategiasi haluamiesi julkaisujen mainostukseen, milloin haluat, ja jotta voit nostaa musiikkiasi esiin Koti-osiossa Showcasen avulla.
Spotify for Artists auttaa sinua kasvattamaan fanikuntaasi, jotta voit saavuttaa tavoitteesi.